Arctic Eye -ravintola tarjoilee pohjoisen ja Lapin makuja kansainvälisellä tuulahduksella. Santa’s Igloos Arctic Circle -iglujen välittömässä läheisyydessä sijaitsevassa ravintolassa on suuret pohjoiseen avautuvat ikkunat ja 120 asiakaspaikkaa. Aulan baarissa on mukava istua iltaa rentoutuen.
Ravintola Aitta sijaitsee Apukka Resortissa, 10 km Joulupukin Pajakylästä pohjoiseen.
Jotain vanhaa, jotain uutta. Ravintola Aitan tunnelmallisessa salissa historia ja nykypäivä kohtaavat satavuotiaiden hirsiseinien kuiskiessa kertomuksiaan tämän päivän matkaajille. Ravintola Aitta tarjoaa aitoa suomalaista ruokaa modernilla otteella. Ravintolamme sydän on valtava leivinuuni, jonka lämmössä valmistetaan herkullisia lihapatoja.
Aitassa tarjoillaan aamiaista, lounasta ja illallista joka päivä Apukka Resortin auki ollessa syyskuun alusta huhtikuun alkuun.
Aitoja makuja siivittää ravintolamme korkeista ikkunoista avautuva upea näkymä Olkkajärvelle.
Ystävä hyvä, tervetuloa nauttimaan!
Ravintola Nova Skyland yllättää sinut pohjoisilta makuyhdistelmillä.
Perinteiset pohjoisen raaka-aineet kuten poro ja lohi saavat moderneja vivahteita kokkiemme taidokkaassa käsittelyssä.
Joulupukin Pajakylässä sijaitseva Ravintola Nova Skyland on auki joka päivä illalliselle 17.00-23.00 talvikauden ajan. Keittiö sulkeutuu 22.30.
Lämpimästi tervetuloa!
Lumikartano on Arctic SnowHotel & Glass Igloos hotellialueen hirsinen päärakennus, jonka yhteydestä löydät myös hotellin vastaanoton. Hirsirakennuksen rustiikkinen ja lämmin tunnelma rauhoittaa ja luo täydelliset puitteet illalliselle.
Hotellivieraat nauttivat aamiaista sekä illallista Lumikartanon ravintolasalissa. Runsas buffetaamiainen tarjoaa monipuolisesti makuja sekä eri ruokavaihtoehtoja. Aamiainen kuuluu aina majoituksen hintaan niin Lumihotellissa kuin lasi-igluissakin yöpyessä.
Lumikartano on yli 500-neliöinen rakennus, jonka tilausravintolassa on paikkoja 150 vieraalle. Tilausravintolalla on A-oikeudet ja se toimii hyvin tunnelmallisena tilana erilaisiin tilaisuuksiin.
www.arcticsnowhotel.fi/restaurants/
Tel. +35840 845 3774
Sales & reservatios: sales@arcticsnowhotel.fi
Kotaravintola tarjoilee lounasta ja 3-ruokalajin illallista tunnelmallisessa kodan muotoisessa ravintolassa avotulen äärellä. Kotaravintola sijaitsee Lehtojärven rannalla puolen tunnin ajomatkan päässä Rovaniemen keskustasta.
Kotaravintolan vieressä toimii talvikaudella yksi maailman suurimmista lumihotelleista -Arctic Snowhotel & Glass Igloos. Lumihotelli on avoinna 15. joulukuuta – 31. maaliskuuta.
Läpi syksyn ja talven Lehtojärvi on oivallinen paikka revontulten tarkkailuun, kaukana kaupungin valoista.
Voit saapua omalla autollasi tai tutustua vierailupaketteihimme, jotka sisältävät myös kyydin Rovaniemen keskustasta tai Joulupukin Pajakylästä.
www.arcticsnowhotel.fi/fi/arctic-snowhotel-vierailupaketit/
Loimuava tuli luo taianomaisen tunnelman pieneen kotaan. Kotaravintolan erikoisuus onkin avotulella loimutettu suussa sulava lohi. Tästä ei lohiruoka parane. Kotaravintolan illallisella on myös mahdollista valita pääruoaksi joko liha- tai kasvisruoka.
Kerrothan varatessasi rajoitteistasi tai allergioistasi, keittiömme ottaa ruokavaliosi mieluusti huomioon!
www.arcticsnowhotel.fi/fi/ravintolat/
Puh. 040 845 3774
Myynti & Varaukset: myynti@arcticsnowhotel.fi
Kahvilaravintola Napatapuli on ensiluokkainen ja aito pikaruokaravintola, joka on ylpeänä palvellut Pajakylän seudulla ja sen ulkopuolella vuodesta 1998. Siitä lähtien missiomme on ollut tarjota laadukasta ruokaa kaikille niille, jotka haluavat yhdistää hauskan ja nautinnollisen tunnelman. Taitava ruoanlaitto yhdeksi ainutlaatuiseksi ruokailukokemukseksi.
Santamus-ravintola on paikallinen erikoisuus, joka sijaitsee Joulupukin Pajakylässä, Napapiirillä Rovaniemellä. Keloravintola Santamus kätkee seiniensä sisään metsän ja aidon kultapuron, tarjoten paikallista ruokaa Lappiteemaisessa miljöössä kullanhuuhdontaelämyksellä maustettuna.
Pääset lähemmäksi luontoa
Avotulen lämmin hehku, vihreät kuuset ja puron solina saavat sinut pysähtymään ja nauttimaan hetkestä.
Santamuksessa voit nauttia paikallisista kulinaarisista luomuksista ja kokeilla kullanhuuhdontaa ravintolan sisällä virtaavassa purossa. Santamuksen tunnelmallisen saunaosaston ulkoporeammeineen voi varata yksityistilaisuuksiin.
Lounas tarjolla päivittäin kesän ulkoilmaravintolassa kullanhuuhdontaelämyksellä höystettynä. Talvikaudella päivittäinen lounasbuffet sekä lauantaisin 3 ruokalajin illallinen kullanhuuhdontaelämyksellä. Lauantaibrunssit syksyllä. Varattavissa ympäri vuoden kokouksiin, häihin ja muihin yksityistilaisuuksiin.
Glass Restaurant lappilaisia makuja ainutlaatuisessa miljöössä. Ravintolan ison lasiseinän läpi avautuva Lapin luonto ja pohjoinen tähtitaivas luovat tilaan maagisen tunnelman.
Lapin koskemattomasta ja puhtaasta luonnosta tulevat arktisten olosuhteiden kasvattamat raaka-aineet ovat ravintorikkaita sekä aromikkaita, ja ne antavat ruualle puhtaan ja konstailemattoman maun.
A la Carte
Glass Restaurant tarjoilee A la carte illallista. Pöytävarauksen tekemistä suositellaan.
Ryhmille
Glass Restaurant ravintolassa voit järjestää elämyksellisen yksityislounaan tai -illallisen.
Ryhmätiedustelut sähköpostitse.
Arctic SnowHotel on maamerkki ja suosittu käyntikohde Rovaniemellä. Lumihotellin Jääravintola on myös unohtumaton nähtävyys itsessään, jossa voit nauttia herkullisen 3 ruokalajin illallisen, jonka jälkiruoka tarjoillaan jäälautaselta! Jääravintola on rakennettu täysin lumesta ja jäästä ja sen sisustuksen kruunaavat huikeat jääpylväät, valotaide sekä kauniit lumiveistokset. Jääravintola sijaitsee Lehtojärven rannalla puolen tunnin ajomatkan päässä Rovaniemen keskustasta.
Jääbaarissa tilaat drinkkisi jäälasissa – etkä jäillä! Jäätynyt lasi tuo juomaan aivan uusia ulottuvuuksia ja kokemus jäästä ja lumesta tehdyssä baarissa on vertaansa vailla.
Sijainti
Jääravintola ja Jääbaari ovat avoinna talvikaudella ja sijaitsevat Arctic SnowHotelin sisällä. Lumihotelli Jääravintoloineen ja Jääbaareineen on avoinna 15. joulukuuta – 31. maaliskuuta. Läpi syksyn ja talven Lehtojärvi on oivallinen paikka revontulten tarkkailuun, kaukana kaupungin valoista.
Saapuminen
Voit saapua omalla autollasi tai tutustua vierailupaketteihimme, jotka sisältävät myös kyydin Rovaniemen keskustasta tai Joulupukin Pajakylästä.
www.arcticsnowhotel.fi/fi/arctic-snowhotel-vierailupaketit/
Tärkeää
Edellyttää Lumihotellin pääsylipun!
Lämpötila Lumihotellissa on 0–5 °, joten pukeuduthan lämpimästi! Pehmeillä vilteillä on mukavaa istua Jääravintolan jäästä tehdyillä penkeillä.
Kerrothan varatessasi rajoitteistasi tai allergioistasi, keittiömme ottaa ruokavaliosi mieluusti huomioon!
Jääravintola soveltuu illallispaikaksi myös isommille ryhmille.
Menu ja varaukset
Menu: www.arcticsnowhotel.fi/fi/ravintolat/
Puh. 040 845 3774
Myynti & Varaukset: myynti@arcticsnowhotel.fi