MaRou valmistaa luonnonmukaisia, kotimaisia ja maanläheisiä, tyyliltään rouheisia käyttö- ja sisustustekstiilejä kierrätys- ja luonnonmateriaaleista. Tuotteet valmistetaan Lapissa, Käyrämön kylässä (n. 60 km Joulupukin Pajakylästä Sodankylään päin), alusta loppuun saakka käsityönä, intohimolla ja rakkaudella käyttäjää ajatellen. Kauniit lappilaisesta villasta valmistetut huopatuotteemme sekä lämpimät käsin neulotut villatuotteet löydät ulkotiloissa Joulupukin Pajakylän keskusaukiolla sijaitsevalta kojultamme talvisesongin aikaan.
Luonnonläheisyys, luonnollisuus ja luonto itse ohjaavat kaikkea toimintaamme ja siksi työ halutaan tehdä perinteisin menetelmin vanhoja työtapoja kunnioittaen sekä luontoa säästäen. Valmistamme kauniita tuotteita materiaaleista, jotka vähentävät ympäristön käyttökelpoisen materiaalin hävikkiä – toimintamme perustuu siis kiertotalouteen.
Esimerkiksi MaRoun valmistamat matot, korut ja laukut tehdään pääosin materiaaleista, jotka useimmat ihmiset heittäisivät roskiin käyttökelvottomina aikaisempiin tarkoituksiinsa.
Villatuotteidemme matka lopulliseksi tuotteeksi alkaa artesaanimme kerimällä villan, pesemällä sen kemikaalittomasti ja märkähuovuttamalla jopa mittojen mukaan kauniiksi ja kestäväksi tuotteeksi. Tätä enempää käsityötä ei voi tuotteen valmistamisessa ollakaan!
Käyrämön kässäkamarissa pääsee myös pienellä porukalla valmistamaan omia pieniä tuotteitaan ohjeistettuna ja nauttien vaikkapa leivinuunissa paistettua rieskaa – sekin käsin leivottuna.
Yhteydenotot tuotetilauksiin tai työpajavierailuille: annika@marou.fi & Puh. 045 3512640
Kivalo Design on erikoistunut korkealaatuisten designtuotteiden, kuten keittiövälineiden, puukkojen ja ulkoilutarvikkeiden valmistamiseen. Tuotteitamme voi ostaa verkkokaupastamme osoitteessa www.kivalodesign.com sekä esimerkiksi Marttiinilta Joulupukin Pajakylässä sekä Arctic Design Shopista Rovaniemen keskustassa.
Kivalo-tuotteet on suunniteltu yhdistämään käytännöllinen, kestävä ja ajaton pohjoinen estetiikka. Huomioimme kestävän kehityksen valmistamalla tuotteet vastuullisesti hankituista materiaaleista. Tuotteemme valmistetaan Rovaniemellä, Viirinkylässä. Valitettavasti meillä ei ole tehtaanmyymälää, mutta tervetuloa tutustumaan Kivalo Designin tuotteisiin sekä verkkokaupassamme että jälleenmyyjillämme!
Etsimme aktiivisesti uusia jälleenmyyjiä tuotteillemme – jos olet kiinnostunut ryhtymään jälleenmyyjäksi, ota rohkeasti yhteyttä!
Wigel on Rovaniemeläinen poronnahka-asusteisiin keskittyvä brändi. Wigelin tuotteet valmistetaan korkealaatuisesta, eettisesti tuotetusta poronnahasta Rovaniemellä Luontoa kunnioittaen jo vuodesta 1984. Juuremme ulottuvat aina vuoteen 1984 jolloin ensimmäisen polven edustaja Anna wigelius aloitti tuotteidemme valmistuksen Utsjoella. Nykyisin tuotteemme valmistuvat toisen ja kolmannen polven käsissä. Saamelaisilla käsityö on aina ollut hyvin läsnä elämässä. Niin myös meillä. Oppimme olemme saaneet oppipoika-kisälli-mestari-periaatteella saamelaisen suvun tapaan.
Tehtaanmyymälänämme toimii Rovaniemen keskustassa sijaitseva Arctic design shop (Valtakatu 24, Rovaniemi), Tuotteet valmistamme Kivitaipaleen kylässä.
KUVIOISSA VUODESTA 1951.
Viihtyisässä Marimekko-myymälässä sinua palvellaan ja inspiroidaan löytämään persoonallisia ratkaisuja kotiisi ja pukeutumiseesi. Vaatteiden ja sisustustuotteiden ohella valikoimassa on asusteita, laukkuja ja lahjatavaroita. Iloa, väriä ja kiehtovia kuvioita elämän eri hetkiin.
Marimekko-myymälän yhteydessä toimii outlet-myymälä, jossa sinua odottavat ainutkertaiset löydöt. Tarjolla on erilaisia erikoiseriä, kakkoslaatua ja aiempien sesonkien tuotteita alennetuin hinnoin.
Pokka Reindeer Hides (Lapin Nahka Oy) tarjoaa korkealaatuisia poron koristetaljoja sisustustarpeisiin sekä lajiteltuja puolivalmisteita nahkateollisuudelle, asiakkaan yksilölliset tarpeet huomioiden. Vaalimme perinteisiä tuotantotapoja ja panostamme korkeaan laatuun ja ensiluokkaiseen työhön. Kaikki koristetaljamme ovat taidolla käsinvalmistettuja, koneiden toimiessa mekaanisena apuna eri työvaiheissa.
Kuluttajat voivat ostaa Pokka Reindeer hides porontaljoja hyvin varustetuista matkamuisto- ja lahjatavaramyymälöistä mm. Joulupukin pajakylässä ja Rovaniemellä sekä www.reindeerhides.com – verkkokaupasta. HUOM: Avatessasi www.reindeerhides.com/verkkokauppalinkin, siirryt yhteistyökumppanimme Tulos Fur Oy:n tarjoamaan palveluun.
Sarvesta Saparoon Ky valmistaa aitoja lappilaisia käsitöitä ja matkamuistoja. Myynnissä on myös laadukkaimmista raaka-aineista valmistettuja lihatuotteita. Kaikki tuotteemme ovat laatutuotteita.
Sarvesta Saparoon Ky:n lappilaiset matkamuistot löydät Joulupukin pajakylän Santa’s Gift Housessa sijaitsevista liikkeistä Poronpulkka ja Santa’s Gifts and Delicacies. Liikkeemme tarjoavat paikallisherkut porosta, marjoista ja yrteistä, käsintehtyä keramiikkaa ja upeat porotuotteet.
Löydät Sága Gifts –myymälästä laajan valikoiman:
Lappilaisia käsintehtyjä poronluutuotteita
Villaneuleita koko perheelle
Merinovilla-asusteita
Joulukoristeita
Korkealuokkaisia matkamuistoja ja lahjatavaroita
Poronsarvituotteet Lahjatuote Markku Valkama sijaitsee historiallisessa Rooseveltin majassa keskellä Joulupukin Pajakylää. Myymälästämme löydät kaikenlaisia laadukkaita Lapin käsitöitä, joita on tehty poronsarvesta. Tuotteemme ovat aitoja lappilaisia tuotteita, sillä ne on tehty paikallisista raaka-aineista Rovaniemellä sijaitsevassa ateljeessamme.
Meiltä saat poronsarvituotteisiimme halutessasi ILMAISEKSI käsintehdyn nimikaiverruksen tai Lapland-tekstin.
Voit myös ostaa tuotteitamme VERKKOKAUPASTAMME.
Tervetuloa ostamaan aitoja lappilaisia poronsarvista tehtyjä matkamuistoja!
Piece of Lapland tarjoaa aitoja ja laadukkaita lahjoja ja matkamuistoja Pohjois-Suomesta, kuten revontulikoruja, käsintehtyjä puukoristeita, eksklusiivisia revontulikuvia, kesäpaitoja, pehmoleluja, nukkeja ja paljon muuta.
Löydät myymälämme Joulupukin Lahjatalosta keskeltä Joulupukin Pajakylää, tai voit käydä verkkokaupassamme milloin tahansa tutustumassa koko lahja- ja matkamuistovalikoimaamme.
Pentik on vuonna 1971 perustettu perheyritys ja monipuolinen designtalo, jonka ydinajatus on tuoda kestävää kauneutta koteihin. Juuremme ovat Napapiirin tuntumassa Posiolla, jossa sijaitsee edelleen maailman pohjoisin keramiikkatehtaamme, kynttiläpajamme ja paljon muuta.
Pentik Napapiiri -myymälän valikoiman sydämen muodostavat kotimaiset keraamiset astiamme sekä kodin käyttötaide-esineet. Lisäksi myymälästä löytyy ympäri vuoden ajankohtaisia, sesongeittain vaihtuvia tekstiilejä, sisustustuotteita sekä helposti mukaan ostettavia lahjoja ja tuliaisia. Myymälän kattoa koristaa osa Pentikin perustajan, keramiikkataiteilija Anu Pentikin suunnittelemasta Lentoon-taideteoksesta.